
Applikaatio osa 2:ssa applikoimme ns. kartan avulla. Tekniikka mahdollistaa vaikeidenkin blokkien tekemisen ilman kankaaseen piirtämistä, joka on hankalaa ja siitä jää usein rumia jälkiä näkyviin.
Ensin piirretään "kartta" eli malli piirretään johonkin läpinäkyvään materiaaliin esim. muovitasku, piirtoheitinkalvo, kuultopaperi tai leivinpaperikin käy paremman puutteessa.
Numeroi palat siihen järjestykseen, jossa ompelet ne eli 1. on kaikkein alin pala.

Piirrä sen jälkeen palat "lihakaupanpaperille" eli kiinni silitettävälle kaavapaperille. Lisää toisten palojen alle meneviin reunoihin reilusti sauvaroja ja merkitse ne reunat siksak-viivalla.

Leikkaa palat irti ja silitä ne kankaan oikealle puolelle.

Lisää niihin reunoihin, joissa ei ole siksak-viivaa 1/4" tai 0,6 cm saumavarat ja leikkaa palat kankaasta.

Laita sen jälkeen "Kartta" pohjakankaan päälle haluamaasi kohtaan. Laita pala 1. paikoilleen "Kartan" ja kankaan väliin. Harsi se muutamalla pistolla paikoilleen ja ompele reunat samalla tavalla piilopístoin, kuin osassa 1. Siksak-reunoja ei ommella!

Poista harsinlanka ja paperi ja kohdista sen jälkeen pala 2. Toista työvaiheita kunnes kaikki palat ovat paikoillaan.

Erittäin kapeita paloja esim. kukkavarsia ommellessasi harsi pala paikoilleen toista saumavaraa pitkin. Ompele sen jälkeen ensin toinen reuna, poista harsinlanka ja ompele sitten toinen reuna paperin reunaa pitkin.

Tällä tekniikalla syntyy näinkin vaikean näköinen blokki aika vaivattomasti...

Haluan esitellä tilkkutöitäni ja vähän muitakin tekemiäni juttuja. Mahdollisesti laitan myös ohjeita ja ideoita erillaisista käsitöistä.
![]()

Laskuri lisätty 23.9.08, kun edellinen tilttas...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Lets101 - Online Dating
Euroopalainen tilkkuyhdistys EQA- linkit Euroopan maiden yhdistyksiin
PÄÄKAUPUNKISEUDUN KILTOJA
Perinteisen tilkkuilun valtakunnallinen kilta
Suomalaisia blogeja:
Suomalaisia käsityökauppoja:
Suomalaisia muita sivuja:
Ulkomaalaisia blogeja:
Ruotsalaisia tilkkukauppoja:
Norjalaisia tilkkukauppoja:
Tanskalaisia tilkkukauppoja:
Islantilaisia tilkkukauppoja:
Hollantilaisia tilkkukauppoja:
Belgialaisia tilkkukauppoja:
Luxemburgilaisia tilkkukauppoja:
Englantilaisia tilkkukauppoja:
Irlantilaisia tilkkukauppoja:
Saksalaisia tilkkukauppoja:
Hans-Gunter Lemke Patchwork Quilting & Zubehör
Ranskalaisia tilkkukauppoja:
Itävaltalaisia tilkkukauppoja:
Sveitsiläisiä tilkkukauppoja:
Italialaisia tilkkukauppoja:
Espanjalaisia tilkkukauppoja:
El patchwork del racó de la Vane
Portugalilaisia tilkkukauppoja:

Israelilaisia tilkkukauppoja:
Australialaisia tilkkukauppoja:
Teena´s Patchwork & Embroidery
Uusi-Seelantilaisia tilkkukauppoja:
Japanilaisia tilkkukauppoja:
Puerto Ricolaisia tilkkukauppoja:
Amerikkalaisia tilkkukauppoja:
Kanadalaisia tilkkukauppoja:
Joulukangaskauppa:
Tikkaus-sabluunoita:
Tilkku-tv:t
Ulkolaisia tilkkulehtiä
FONS & PORTER´S, LOVE OF QUILTING
AMERICAN PATCHWORK AND QUILTING
BRITISH PATCHWORK AND QUILTING
AUSTRALIAN PATCHWORK AND QUILTING
Kaikenlaisia tilkkusivuja
Wilma Karels Broduren & Quilten
The Elly Sienkiewicz Appliqué Academy
Natalie Sewell Landscape Quilts

Primitiivisiä sivuja:
Terri´s Log Cabin in the Woods
Homespun Hugs and Calico Kisses
Nukkesivuja:
Nappeja:
Antique and Collectible Buttons