Saatuani ensimmäisen peittoni alulleen, niin sitten piti keksiä, mitä tehdä kaikille niille valkoisille lakanoille, jotka olin saanut. Ratkaisu oli värjäys. Ostin Aholaidasta värinappeja ja ryhdyin töihin. Värjäsin yötä-päivää, kunnes minulla oli isokasa kaikenlaisia lopputuloksia. Osa tosi hyviä ja osa vähemmän onnistuneita.

Eräänä iltana 1993 katselin kangaspinojani ja mietin, että mitähän niistä nyt tekisin. Silloin sain aivan mielettömän idean ja aloin tusseilla värittää ruutupaperia. Syntyi " Perhosten aamutanssi". Ryhdyin heti leikkaamaan kankaistani neliöitä  ja kolmioita. Olin tekemässä yksivärisistä kankaista ns. vesiväri-työtä, jossa sävyjä liutetaan vaaleasta tummaan ja päinvastoin. Tosin kyseinen tekniikka ei ainakaan vielä tuohon aikaan ollut rantautunut Suomeen.

Sain päälisen valmiiksi ja jälleen tuli vanha tuttu ongelma. Tikkaaminen. Silloiseen ompelukoneeseeni ei saanut yläsyöttäjää, eikä käsintikkauskaan oikein vielä sujunut. Päädyin kuitenkin jälkimmäiseeen vaihtoehtoon. Tikkasin työtä n.vuoden saumavaroja pitkin siten, että työnsin neulan ensin työn läpi nurjalle ja sen jälkeen takaisin oikealle yksi pisto kerrallaan. Syksyllä 1995 menin Työväenopiston tilkkukurssille, joka oli enimmäinen kurssini. Silloin tikkaaminen oli vielä hieman kesken ja opettaja ihmetteli, että miksi tikkaan niin hankalasti. Olin totisena vastannut, että teen tämän loppuun, kun olen kerran aloittanutkin. Jälkeen päin olemme monesti nauraneet asialle, koska lopputulos on aika kauheaa katsottavaa.

Kun työ lopulta tuli valmiiksi, niin se oli omasta mielestäni niin hieno, että jos lähettäisin sen johonkin kilpailuun, niin se voittaisi ihan varmasti. Nyt en ole enää ihan samaa mieltä asiasta....