Kankaita ei koskaan ole tarpeeksi, eikä ainakaan liikaa... siis minun mielestäni. Mieheni on asiasta täysin eri mieltä. Alkuaikojen ongelma on se, että niitä sopivia kankaita ei todellakaan ole. Kankaat maksavat paljon ja menee vuosia ennen kuin saa koottua hyvän kangasvaraston. Itseasiassa olen onnistunut siinä jo liiankin hyvin. En ole enää vuosiin laskenut kankaitteni määrää, mutta paljon niitä on.

Palataanpa alkuaikoihin. Kirpputori on tilkkuilijan ihmemaa ja ostinkin lähes kaikki kankaani sieltä. Oli paljon löytöjä ja aarteita. Muutamia kankaita ostin kyllä kangaskaupastakin, mutta niitä ei raaskinut leikata. Kirpparikankaissa oli se hyväpuoli, että jos/kun meni vähän pieleen, niin sillä ei ollut niin väliä.

Työni "Syksyn lehdet" on vuodelta 1996-1997 ja siinä on kirppari aarteitani. Olin siihen aikaan työssä eräässä ravintolassa ja päällikköni pyysi minua ompelemaan kabinettiin uudet verhot. Valitsimme kankaan yhdessä ja ilmoitin tarvitsemamme määrän. Lisäsin siihen metrin muka virheitä varten ja käytin sen työni reunaan. Kerroin asiasta pomolleni vasta kun tiemme erkanivat ja hän nauroi ihmetelleensä, että mihin se metri hävisi.

726919.jpg